 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Liharuuan ystävän ehdoton suosikki. |
 |
Kuori ja pilko sipuli. Sukelluslasit olivat estämässä silmien kirvelyä. |
 |
Laita voinokare pannulle. Anna sen sulaa ja laita siihen pilkotut sipulit. |
 |
Kuullota sipuli pannulla. |
 |
Putsaa sienet. |
 |
Pilko sienet pieneksi. |
 |
Paista sienet pannulla sipulien joukossa. |
 |
Lisää 2dl kermaa ja 4rkl soijaa, inkivääriä ja mustapippuria. |
 |
Paista lihat pannulla. |
 |
Dadaa ruoka on valmista. Nauti esim. uunisuikaleperunoiden kanssa kuten tässä. |
|
|
|
|