 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Mies menee ravintolaan ja istuutuu seisovan pöydän ääreen syömään. Tarjoilija kiirehtii paikalle sanomaan: Hyvä herra, meillä on täällä pöytiä joissa voi ruokailla. Kiitos, mutta tämä pöytä sopii minulle mainiosti, mies sanoo ja jatkaa syömistään. |
|
|
| Huurteiset marjat kinuskikastikkeella |
|---|
| Aineet | Pakastettuja kotimaisia marjoja maun mukaan, esimerkiksi vadelmia, mustikoita, mansikoita, herukoita
Kinuskikastike:
2 dl kermaa
1 1/2 dl fariinisokeria
2 tl margariinia | | | Valmistus | Sekoita kattilassa kerma ja fariinisokeri. Keitä tasaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Ota kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon margariini. Kaada pieneen kastikekannuun ja anna jäähtyä.
Ota marjat pakastimesta ja laita annoskulhoihin jokaista lajiketta. Anna sulaa hetken aikaa, kuitenkin niin, että marjat jäävät kohmeisiksi. Kaada kastike marjojen päälle. | | Joulu |

|
|
|
|