 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Hunaja-yrttimarinoitu juusto |
|---|
| Aineet | noin 250 g pitkään kypsytettyä Manchegoa tai Viinitarhanjuustoa
Marinadi:
1 dl rypsiöljyä
3 rkl sitruunan mehua
1 1/2 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl tuoretta hienonnettua
basilikaa tai oreganoa
1 rkl tuoretta hienonnettua
sitruunamelissaa | | | Valmistus | Ota juusto huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistamista. Lämmitä uuni 100-asteiseksi. Poista juustosta kuori ja viipaloi se noin 1/2 sentin paksuisiksi kolmionmuotoisiksi viipaleiksi. Sekoita marinadin ainekset hyvin. Aseta juustoviipaleet tasapohjaiseen tarjoiluastiaan. Lämmitä juustovatia uunissa viisi minuuttia. Kaada marinadi juustopaloille ja anna maustua huoneenlämmössä noin tunti ennen ruokailua. | | Juhannus |

|
|
|
|