 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Mies istui ravintolan pöytään ja alkoi tutkia tarjoilijan hänelle tuomaa ruokalistaa. Millainen on päivän pannu? Yleensä aika väsynyt. Haluatteko kokeilla? |
|
|
| Perunatortilla uunissa |
|---|
| Aineet | 5-6 kypsää perunaa
noin 60 g peperonia
1 iso sipuli
1-2 rkl oliiviöljyä
1 pieni keltainen tai punainen paprika
noin 15 kpl mustia oliiveja
5 munaa
2 1/2 dl maitoa
3/4 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl Provencen Mix
-yrttisekoitusta
Koristeeksi
kirsikkatomaatteja
basilikanlehtiä | | | Valmistus | Voitele laakea, suorakaiteen muotoinen pinnoitettu alumiinivuoka oliiviöljyllä. Kuori ja leikkaa kypsät perunat noin 1/2 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Leikkaa kuorittu sipuli ja lohkottu paprika ohuiksi viipaleiksi. Kypsennä sipulia pannussa tai mikrossa muutama minuutti.
Levitä voideltuun vuokaan alimmaisiksi peruna- ja peperoniviipaleet, sitten sipuli- ja paprikasuikaleet. Ripottele pinnalle viipaloituja mustia oliiveja.
Sekoita munat ja maito kulhossa tasaiseksi. Mausta suolalla, pippurilla ja yrttiseoksella. Kaada munamaito vuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes munakas on hyytynyt.
Leikkaa munakas pieniksi peperonien kokoisiksi suupaloiksi. Koristele halutessasi halkaistuilla kirsikkatomaateilla ja basilikanlehdillä, jotka voit kiinnittää cocktailtikuilla annospaloihin. | | Juhannus |

|
|
|
|