Päivän vitsi
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..."
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1950Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1823Joulukalkkuna
1763Lipeäkala uunissa
1563Nopea pizzapohja leivinjauheella
1057Waldorfin salaatti
1044Kinkun kuorrutus
1037Vanhan ajan Rexkakku
870Uunihauki
812Broilerilasagne
799Tonnikalapastasalaatti

Lataa PDF
Sellerinmakuinen juolusalaatti
Aineet
1 kerä rapeaa salaattia 
muutama sellerinvarsi tai 
1 juuriselleri
2 omenaa
1 pieni tlk ananaspaloja

Koristeeksi:
vähän rouhittuja pähkinöitä
(viinirypäleitä)

Kastike:
1 dl kevytmajoneesia tai kermaviiliä
1dl kuohukermaa
suolaa, pippuria, sokeria
Valmistus
Suikaloi salaatti ja sellerinvarret. Jos käytät juuriselleriä, raasta se. Raasta tai kuutioi omenat. Sekoita vihannekset ja hedelmät keskenään. Sekoita majoneesi tai kermaviili ja vaahdotettu kerma. Mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria. Sekoita kastike salaattiainestn joukkoon. Koristele salatti pähkinöillä (ja rypäleillä).
Joulu

Lataa PDF
Share Share Share

Fibudo - tehokkuutta päivään!
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Verkkosivujen osaaja! Worspress sivustot edullisesti!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät