Päivän vitsi
Asiakas oli jo odottanut annostaan pitkään kun hovimestari käveli ohi. Hän kysyi: Kuulkaas, mahtoiko se tarjoilija lähteä ostamaan ruokatarpeita?
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1946Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1818Joulukalkkuna
1762Lipeäkala uunissa
1562Nopea pizzapohja leivinjauheella
1056Waldorfin salaatti
1042Kinkun kuorrutus
1032Vanhan ajan Rexkakku
869Uunihauki
808Broilerilasagne
797Tonnikalapastasalaatti

Lataa PDF
Haukea tai kuhaa Puolan tapaan
Aineet
n. 1 kg haukea tai kuhaa 

2-3 kovaksikeitettyä munaa 

150 g voita 

kalalientä 

½ sitruunan mehu 

valkopippuria 

suolaa 

ruohosipulia 

Valmistus
Paloittele perattu hauki 3-4 sentin paloiksi. Kuha on paras valmistaa kaksinkerroin taitetuista fileistä. 

Pane kalapalat vierekkäin kattilan pohjalle ja kaada niille kylmää voimakasta kalalientä sen verran, että palat juuri ja juuri peittyvät. Anna kiehahtaa ja alenna lämpö hiljaa poreilevaksi. Kypsennä kalan paksuuden mukaan 10-20 minuuttia. 

Ota kalat reikäkauhalla varovasti liemestä ja pidä lämpiminä folion alla. 

Kastiketta varten hakkaa kananmunat hienoksi. Sulata voi, vähennä lämpöä, sekoita voihin munahakkelus, sitruunan mehu ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada osa kastikkeesta kuumennetuille lautasille tai tarjoiluvadille, ripottele pinnalle silputtua ruohosipulia ja nosta kalapalat päälle. Kaada loput kastikkeesta kastikemaljaan. 

Tarjoa tilliperunoiden kanssa.
Kalaruoka

Lataa PDF
Share Share Share

Fibudo - tehokkuutta päivään!
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Verkkosivujen osaaja! Worspress sivustot edullisesti!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät