 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Lammasmakkaraa talon tapaan |
|---|
| Aineet | 500 g lampaan jauhelihaa
500 g naudan jauhelihaa
1 1/2 dl valkoviiniä
4 dl potkalientä tai lihalientä
2-3 munankeltuaista
2 tl suolaa
mustapippuria 3-4 kierrosta myllystä
2 valkosipulin kynttä
1 nippu tuoretta persiljaa hienonnettuna
1 tuore rosmariinin oksa
2 1/2 dl keitettyjä ohrasuurimoita
1 puntti ruohosipulia hienonnettuna
| | | Valmistus | Valmista makkaramassa lisäämällä kaikki ainekset hyvin vaivaten jauhelihojen joukkoon.
Pursota joko yleiskonetta käyttäen tai pursotinpussin ja -terän avulla massa puhdistettuihin suoliin.
Voit valmistaa joko braatvurstin tapaisia annosmakkaroita tai jos haluat, ison makkarakiekon.
Kypsennä lammasmakkara joko pikaisesti paistinpannulla tai kaikessa rauhassa keittämällä tai uunissa.
Kiehauta mieto suolavesi (1-2 tl suolaa/ litra vettä) ja kaada se makkaroiden päälle kulhoon. Siirrä makkara keskikuumaan uuniin ja anna hautua noin 10 minuuttia. Jäähdytä omassa liemessään. | | Makkararuuat |

|
|
|
|