 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Asiakas tutki ruokalistaa: Luulen, että otan porsasta. Mutta siinä ei saa olla liikaa rasvaa. Eikä liikaa suolaa. Mutta ei se mautonkaan saa olla. Sitten se ei saa olla liian kypsää, muttei raakaakaan. Hyvä on, sanoi tarjoilija, ja mihin veriryhmään sen porsaan täytyy kuulua? |
|
|
| Mansikka-kevätsipulisalaatti |
|---|
| Aineet | 1 l mansikoita
2 kevätsipulia
1/2 dl tuoretta basilikaa silputtuna
Kastike:
2 rkl öljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
sitruunapippuria
suolaa
11/2 tl sokeria
| | | Valmistus | Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Viipaloi peratut mansikat ja
leikkaa kevätsipulit ohuiksi siivuiksi. Yhdistä mansikat ja sipulit.
Kaada kastike päälle ja sekoita. Anna vetäytyä noin 30 minuuttia ennen
tarjoilua. Tarjolle vietäessä joukkoon sekoitetaan vielä silputtu
basilika. Sopii erinomaisesti savustetun ja grillatun ruoan kanssa. | | Salaatti |

|
|
|
|