 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Lämmin perunasalaatti |
|---|
| Aineet | ½ kg perunoita
punasipuli
1 ruukku rucolaa
1 ruukku persiljaa
kastike:
½ dl öljyä
2 rkl viinietikkaa
½ dl kaprista
1 ruukku ruohosipulia
suolaa
pippuria
(muutama oksa timjamia)
| | | Valmistus | Keitä ja viipaloi perunat.
Lisää hienonnettu sipuli, rucola ja persilja perunaviipaleiden joukkoon.
Sekoita kastikeainekset keskenään kattilassa ja lämmitä kastike (älä keitä!)
Kaada lämmin kastike perunasalaatin päälle. Sekoita hyvin.
Perunasalaatti on maukasta esim. kalan tai lihan seurana. | | Salaatti, Uusivuosi |

|
|
|
|