 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Mies poikkesi takavuosina ravintolaan. Lasi paloviinaa! hän tilaa. Ei käy, sanoo tarjoilija. Herran on otettava myös annos ruokaa. No, tuokaa sitten vaikka omena. Sen on oltava lämmin annos. No, paistakaa se omena sitten! |
|
|
| Kellertävä omenasalaatti |
|---|
| Aineet | 3-4 omenaa
1-2 lehtisellerin vartta
2-3 keitettyä perunaa
½-1 dl ruohosipulisilppua
(n. 100 g keittokinkkua tai tonnikalaa)
Kastike:
3/4 dl sitruunamehua
1 tl sinappia
1 rkl hunajaa
½-1 tl currya
1/4 tl kurkumaa
muutama kierros mustapippuria myllystä
3/4 dl öljyä
| | | Valmistus | Kuutioi omenat ja keitetyt perunat.
Leikkaa sellerinvarret ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita sitruunamehun joukkoon sinappi, juokseva hunaja sekä mausteet. Vatkaa lopuksi joukkoon öljy.
Yhdistä salaattiaineet ja kastike keskenään. Jos haluat, lisää joukkoon myös pieniksi kuutioiksi leikattu kinkku tai tonnikala.
Anna maustua kylmässä ennen tarjoilua vähintään puoli tuntia.
| | Salaatti |

|
|
|
|