 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Ensin otetaan kaksi kolmasosaa vettä ja sitten kaksi kolmasosaa maitoa, neuvoi kokki harjoittelijaa. Mutta siitähän tulee neljä kolmasosaa. Miten se sopii? On otettava vain kyllin suuri kattila. |
|
|
| Raparperi-minttuhillo |
|---|
| Aineet | 1 l raparperinpaloja
2 dl sokeria
4 rkl juoksevaa hunajaa
1 dl minttusilppua
n. 1 dl sitruunamehua
| | | Valmistus | Leikkaa raparperinvarret pieniksi paloiksi ja kaada kattilaan. Lisää kattilaan sokeri, hunaja ja minttusilppu. Sekoita ja anna ainesten vetäytyä puolisen tuntia.
Lisää sitruunamehu ja nosta kattilalevylle. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Keitä hilloa pari minuuttia ja käännä lämpö pois levyltä.
Hauduta hilloa vielä pari minuuttia koko ajan sekoittaen.
Hillo on kuumana melko löysää, mutta tanakoituu jäähtyessään.
Hillo säilyy jääkaapissa noin viikon.
Tarjoa lettujen, pannukakun tai köyhien ritarien lisäkkeenä kermavaahdon tai jäätelön kanssa.
| | Muut |

|
|
|
|