 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Hedelmäinen kasviskastike |
|---|
| Aineet | n. 2 dl soijakuutioita
2 rkl soijakastiketta
2 1/2 dl vettä
1/2-1 parsakaalia (125-250 g)
1 sipuli
1 pieni porkkana
1 tlk ananaspaloja (225 g)
n. 2 rkl viinietikkaa
1 tl paprikajauhetta
valkosipulia
n. 2 tl perunajauhoa tms.
(ripaus cayennea, suolaa) | | | Valmistus | Laita 2 kukkurallista dl soijakuutioita likoamaan n. 20-30 minuutiksi soijakastikkeella maustettuun veteen. Pilko kasvikset ja kuullota niitä hetki pienessä öljytilkassa, lisää soijakuutiot nesteineen. Lisää tarvittaessa vielä pikku tilkka vettä. Anna hautua melkein kypsiksi, eli n. 15-20 minuuttia, lisää sitten ananaspalat omassa liemessään sekä mausteet. Sekoita perunajauhot (tai muu käyttämäsi suuruste) pieneen vesitilkkaan, sekoita kastikkeeseen ja anna kiehahtaa hetki.
Tarkista vielä maku ja lisää mausteita tarvittaessa.
Tarjoile kastike riisin tai perunoiden kanssa.
| | Kastike |

|
|
|
|