 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Metsäkämpän kokki ei ollut mikään hyvä ruoanlaittaja. Sen huomasivat työntekijätkin ja olivat häneen aina tyytymättömiä. Kerran eräs heistä kuitenkin halusi yrittää olla hänelle mieliksi: Tänään hernekeitto oli todella maukasta ja hyvää. Häpeä! huusi kokki. Sehän oli lanttulaatikkoa! |
|
|
| Ananasaurinkoinen |
|---|
| Aineet | Valmistusaika yli 60 minuuttia
Pohja:
150 g kaurakeksejä
1 dl kookoshiutaleita
75 g margariinia
Täyte:
5 dl ranskankermaa
2 prk ananasmurskaa
1,5 dl sokeria (1dl=85g)
2 tl vanilliinisokeria
| | | Valmistus | Valuta täytteeseen käytettävää ananasmurskaa siivilässä ainakin tunnin ajan. Valmista sillä aikaa piirakkapohja. Murenna keksit ja sekoita joukkoon kookoshiutaleet sekä sulatettu rasva. Painele keksimuruseos piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin jäähtymään. Sekoita ranskankerma, ananas ja sokerit keskenään. Levitä täyte piirakkapohjalle ja paista 175 asteen lämpötilassa 25 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ensin ritilällä ja sen jälkeen jääkaapissa. Tarjoa Ananasaurinkoinen kylmänä. Kruunaa makunautinto Hunajaisella Kolakastikkeella, jolla voit myös koristella piirakan pintaa.
| | Leivonnainen |

|
|
|
|