 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Asiakas oli jo odottanut annostaan pitkään kun hovimestari käveli ohi. Hän kysyi: Kuulkaas, mahtoiko se tarjoilija lähteä ostamaan ruokatarpeita? |
|
|
| Herkkusalaatti |
|---|
| Aineet | 1-2 salaattisikuria tai punasikuria
2-3 dl kirsikkatomaatteja tai nippu retiisejä
1 pieni kukkakaali
2-3 lehtisellerin vartta
1 rasia (200g) tuoreita herkkusieniä
Kastike:
1 pieni sipuli
75 g sinihomejuustoa
1 prk kermaviiliä
n. 1 tl kokonaisia viherpippureita
2 rkl sitruunamehua
2 tl fariinisokeria
| | | Valmistus | Leikkaa salaattisikuri 1-2 cm:n levyisiksi paloiksi.
Irrottele kukkakaalin kukinnot pieniksi osiksi.
Leikkaa lehtisellerin varret ja herkkusienet viipaleiksi.
Sekoita salaatin ainekset keskenään.
Leikkaa kastiketta varten sipuli mahdollisimman hienoksi silpuksi.
Sekoita sipulin joukkoon esim. haarukalla sinihomejuusto.
Lisää seos kermaviiliin ja mausta kastike hienonnetuilla viherpippureilla, sitruunamehulla ja fariinisokerilla.
Tarjoa kastike erikseen.
| | Salaatti, Sienet |

|
|
|
|