Päivän vitsi
Asiakas oli jo odottanut annostaan pitkään kun hovimestari käveli ohi. Hän kysyi: Kuulkaas, mahtoiko se tarjoilija lähteä ostamaan ruokatarpeita?
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1946Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1818Joulukalkkuna
1762Lipeäkala uunissa
1562Nopea pizzapohja leivinjauheella
1056Waldorfin salaatti
1042Kinkun kuorrutus
1032Vanhan ajan Rexkakku
869Uunihauki
808Broilerilasagne
797Tonnikalapastasalaatti

Lataa PDF
Kasvis-sienilasagne
Aineet
1 rkl Öljyä  
1 dl Sipulia hienonnettuna  
3 kynsi/kynttä Valkosipulia murskattuna  
2 dl Selleriä raastettuna  
300 g Herkkusieniä viipaleina  
200 g Lasagnelevyä  
8 kpl Tomaattia viipaleina  
 Mustapippuria rouhittuna  
 Suolaa  
5 dl Maitoa kiehautettuna  
35 g Voita sulatettuna  
35 g Vehnäjauhoa  
 Mustapippuria rouhittuna  
 Suolaa  
1 dl Persiljaa hienonnettuna  
200 g Juustoraastetta  
Valmistus
Valmista kastike. Sekoita jauhot sulatettuun voihin tai öljyyn. 
Lisää suurus kiehuvaan maitoon koko ajan sekoittaen. Anna kiehua 5 min. 
Mausta kastike ja lisää yrtit. 
Freesaa öljyssä sipuli, valkosipuli, selleri ja sienet. 
Kaada voidellun uunivuoan pohjalle ensin sieniä ja levitä sitten päälle kerros lasagnelevyjä, sitten tomaattiviipaleita, valkokastiketta ja juustoraastetta. 
Kokoa 3-4 kerrosta samalla tavalla. Kaada päällimmäiseksi kerros valkokastiketta ja juustoraastetta. 
Paista lasagnea 175 asteessa n. 1 h. Anna vetäytyä huoneenlämmössä vielä 10 min. ennen tarjoilua. Tarjoa raikkaan lehtisalaatin kanssa.
Kasvisruoka, Sienet

Lataa PDF
Share Share Share

Fibudo - tehokkuutta päivään!
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Verkkosivujen osaaja! Worspress sivustot edullisesti!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät