 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Savustettua siikaa vadilla |
|---|
| Aineet | 2-3 savustettua siikafileetä
2-3 keitettyä munaa (10min)
2 keitettyä porkkanaa
vuonankaalia
3-4 rkl majoneesia
2 dl kuohukermaa
1 dl majoneesia
1-2 rkl sinappia
ripaus suolaa, sokeria ja valkopippuria | | | Valmistus | Keitä ja jäähdytä munat. Kuori ja halkaise ne. Keitä kuoritut, viipaloidut porkkanat mahdollisimman vähässä, suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi. Jäähdytä. Halkaise siikafileet pituussuunnassa ja levitä ne vadille nahattomina. Nosta viereen munanpuolikkaat, päälle porkkana viipaleet ja muutama tupsu vuonan kaalia. Koristele vati majoneesilla. Vaahdota kerma kastiketta varten löysäksi vaahdoksi. Lisää majoneesi, sinappi ja mausteet. Tarjoa kastike erikseen. | | Kalaruoka |

|
|
|
|