Päivän vitsi
Asiakas tutki ruokalistaa: Luulen, että otan porsasta. Mutta siinä ei saa olla liikaa rasvaa. Eikä liikaa suolaa. Mutta ei se mautonkaan saa olla. Sitten se ei saa olla liian kypsää, muttei raakaakaan. Hyvä on, sanoi tarjoilija, ja mihin veriryhmään sen porsaan täytyy kuulua?
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1946Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1818Joulukalkkuna
1762Lipeäkala uunissa
1562Nopea pizzapohja leivinjauheella
1056Waldorfin salaatti
1042Kinkun kuorrutus
1032Vanhan ajan Rexkakku
869Uunihauki
808Broilerilasagne
797Tonnikalapastasalaatti

Lataa PDF
Rakuunasilakat
Aineet
500 g silakkafileitä

Liuotusliemi:
5 dl vettä
1 dl etikkaa
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria

Kastike:
1 dl majoneesia
2 dl kermaviiliä
1-2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
rouhittua valkopippuria
1 tl rakuunaa
½ sitruunan mehu
Valmistus
Liuota fileitä yli yön etikkavedessä kunnes ne ovat kokonaan valkoisia. Halkaise fileet halutessasi saksilla ja valuta hyvin. Kuivaa fileet talouspaperilla painelemalla. Sekoita maustekastikkeen ainekset ja anna fileiden maustua siinä 1-2 vrk. Tarjoa voileipäpöydässä tai keitettyjen tai uuniperunoiden kera. Rakuunasilakat säilyvät kylmässä noin viikon.
Kalaruoka

Lataa PDF
Share Share Share

Fibudo - tehokkuutta päivään!
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Verkkosivujen osaaja! Worspress sivustot edullisesti!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät