 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Suvisalaatti |
|---|
| Aineet | 1/2 kerää jäävuorisalaattia
1 nippu retiisejä
tuoretta kurkkua
pieni kukkakaali
hunajamelonia
persiljaa ja ruohosipulia
Kastike:
rankalaista salaattikastiketta
2 appelsiinin mehu | | | Valmistus | Huuhtele ja paloittele salaatti isoon laakeaan kulhoon. Viipaloi retiisi ja kurkku. Paloittele kukkakaali ja meloni. Ryhmittele ainekset salaatin päälle. Koristele salaatti persilja-ruohosipulikimpuilla. Sekoita ranskalaisen salaattikastikkeen joukkoon puristettua appelsiinin mehua. Tarjoa kastike erikseen. | | Salaatti |

|
|
|
|