 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Metsäkämpän kokki ei ollut mikään hyvä ruoanlaittaja. Sen huomasivat työntekijätkin ja olivat häneen aina tyytymättömiä. Kerran eräs heistä kuitenkin halusi yrittää olla hänelle mieliksi: Tänään hernekeitto oli todella maukasta ja hyvää. Häpeä! huusi kokki. Sehän oli lanttulaatikkoa! |
|
|
| Suklaakakku |
|---|
| Aineet | Pohja:
1/2 dl kaakaota
2 dl sokeria
2 dl maitoa
100 g voita
2 munaa
1 munan valkuainen
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl mantelirouhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Kanelitäyte:
50 g voita
4 rkl tomusokeria
3 tl kanelia
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 keltuainen
Päälle:
1 dl tomusokeria
1 rkl kaakaota
1-2 rkl vettä
Koristelu:
strösselit | | | Valmistus | Keitä kaakaota, sokeria ja maitoa kattilassa kunnes seos sakenee (n. 10 minuuttia). Anna jäähtyä. Lisää voin joukkoon kaakaoseos. Lisää munat, valkuainen, mantelirouhe ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (n. 1 l). Paista uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä uuniritilällä.
Leikkaa kakku kahteen osaan. Sekoita kanelitäytteen ainekset keskenään ja levitä seos kakkupohjalle. Nosta toinen pohja päälle. Sekoita tomusokeri, kaakao ja vesi ja levitä seos kakun päälle. Koristele strösseleillä. | | Leivonnainen, Lastenkutsut |

|
|
|
|