 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Italian jättilihapullat |
|---|
| Aineet | 500 g jauhelihaa
1 tl suolaa
mustapippuria
1 sipuli
1,5 dl vettä tai kermaa
1 dl korppujauhoja
1 muna
tuoreita tai kuivattuja yrttejä basilikaa, timjamia, rosmariinia ja
oregano
Keitinliemi:
oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
1 punapippurin palko
2 tlk tomaattimurskaa
1 tl suolaa
mustapippuria
yrttejä, basilikaa, timjamia ja rosmariinia | | | Valmistus | Ala valmistus keitinliemestä. Kaada kattilaan tai pataan melko runsaasti oliiviöljyä. Pane joukkoon pari kuorittua valkosipulinkynttä sekä kokonainen punapippurin palko. Kuumenna öljyä hiljalleen. Ota valkosipulit ja pippuripalko pois. Lisää tomaattimurska, hieman suolaa, pippuria ja yrtit. Anna liemen
kiehua hiljalleen taikinan sekoittamisen ajan. Pane jauheliha kulhoon. Lisää hienonnettu sipuli, korppujauhot, muna mausteet sekä vesi tai kerma. Sekoita hyvin. Pyöritä lumipallon kokoisia pyöryköitä. Anna pyöryköiden kiehua hiljalleen liemessä vähintään pari tuntia. Pitempikään kiehumis- tai hautumisaika ei haittaa (se tekee pyöryköistä mehevämpiä). Anna jättipyöryköiden olla liemessä tarjoiluhetkeen asti. | | Liharuoka, Italia |

|
|
|
|