 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Asiakas lukee ruokalistaa pystymättä tekemään päätöstään. Lopulta hän sanoo: Tuokaa minulle rapuvoileipä. Valitettavasti meillä ei nyt ole muita äyriäisiä kuin munia. |
|
|
| Puolukkainen vihersalaatti |
|---|
| Aineet | pieni kerä jäävuorisalaattia
1 dl pakasteherneitä
2 rkl ruohosipulisilppua
1,5 dl pakastepuolukoita
Kastike:
0,75 dl rypsiöljyä
1 rkl viinietikkaa
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
mustapippurirouhetta
0,75 dl puolukoita
0,5 dl vettä
| | | Valmistus | Leikkaa tai revi jäävuorisalaatti ja sekoita aineksista salaatti. Sekoita kastikkeen ainekset pikasekoittajalla tai tehosekoittajassa. Siivilöi. Valuta kastike salaatin päälle.
| | Salaatti |

|
|
|
|