 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Hunajainen paahtopaisti |
|---|
| Aineet | 1,5-2,5 kg paahtopaisti
hunajaa
viherpippurirouhetta
Liemi:
4 dl vettä
3 laakerinlehteä
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
10 kokonaista valkopippuria
1,5-2 rkl suolaa
1/4 dl hunajaa
1 dl punaviiniä | | | Valmistus | Ota paisti huoneenlämpöön pari tuntia ennen paistamista. Sivele pintaan
hunajaa ja ripottele mausteeksi viherpippurirouhetta. Kuumenna uuni 125
asteeseen. Aseta lihalämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan ja laita paisti uuniin. Kypsennä n. 65 asteeseen. Kiehauta liemen ainekset ja jäähdytä. Laita
hetken jäähtynyt paisti vahvaan muovipussiin ja kaada liemi päälle. Sulje
pussi ja anna maustua pari päivää jääkaapissa silloin tällöin käännellen.
Leikkaa paisti viipaleiksi ja tarjoa esim. uuniperunoiden, kasvisten ja
salaatin kera. | | Liharuoka |

|
|
|
|