 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Ensin otetaan kaksi kolmasosaa vettä ja sitten kaksi kolmasosaa maitoa, neuvoi kokki harjoittelijaa. Mutta siitähän tulee neljä kolmasosaa. Miten se sopii? On otettava vain kyllin suuri kattila. |
|
|
| Paimenen paistos |
|---|
| Aineet | jauhelihaseos:
500 g jauhelihaa
1 iso sipuli
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 kpl lihaliemikuutio
0,5 tl mustapippuria
2 rkl tomaattipyreetä
perunasose:
8-10 perunaa
3 dl maitoa
1,5 tl suolaa
2 munaa | | | Valmistus | Ruskista jauheliha. Lisää paloiteltu sipuli ja jatka paistamista vielä jonkin aikaa. Ripottele jauhot joukkoon. Lisää vesi. Murenna liemikuutio mausteeksi seokseen. Lisää muut mausteet ja tarkista maku. Seos saa olla tuntuvasti maustettu. Valmista kuohkea perunasose. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää ne perunasoseeseen. Levitä jauhelihaseos uunivuoan pohjalle. Levitä perunasose päälle ja tee pinnalle koristeita haarukalla. Kypsennä paistosta 225 asteessa noin puoli tuntia. | | Liharuoka |

|
|
|
|