Päivän vitsi
Metsäkämpän kokki ei ollut mikään hyvä ruoanlaittaja. Sen huomasivat työntekijätkin ja olivat häneen aina tyytymättömiä. Kerran eräs heistä kuitenkin halusi yrittää olla hänelle mieliksi: Tänään hernekeitto oli todella maukasta ja hyvää. Häpeä! huusi kokki. Sehän oli lanttulaatikkoa!
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1946Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1818Joulukalkkuna
1762Lipeäkala uunissa
1562Nopea pizzapohja leivinjauheella
1056Waldorfin salaatti
1042Kinkun kuorrutus
1032Vanhan ajan Rexkakku
869Uunihauki
808Broilerilasagne
797Tonnikalapastasalaatti

Lataa PDF
Pippuripihvi
Aineet
600 g naudan sisäfileetä
paistamiseen voita (ja öljyä)

Kastike:

1 (100g) Musta Pekka-pippurijuustoa
2 dl kermaa
1 rkl sinappia
3 rkl soijakastiketta
Valmistus
Muotoile liha neljäksi pihviksi. Jos lihan pinta on märkä, painele se kuivaksi talouspaperilla, ettei rasva räisky. Kuumenna paistinpannu. Pane rasva pannulle. Kun voi alkaa ruskistua, nosta kaksi pihviä pannulle. Paista 1-4 minuuttia sen mukaan kuinka kypsät pihvit haluat. Käännä pihvit ja paista toiselta puolelta. Älä kääntele pihvejä edestakaisin. Nosta pihvit pois pannulta. Paista loput pihvit samalla tavalla. Huuhdo pannu puhtaaksi paistorasvasta ja nosta se uudelleen levylle. Paloittele Musta Pekka-juusto pannulle muutamaan osaan. Lisää kerma ja sekoittele kunnes juusto sulaa. Mausta sinapilla ja soijakastikkeella. Keittele kastiketta hiljalleen muutama minuutti, kunnes seos sopivan sakeaa. Nosta pihvit takaisin pannulle kastikkeen joukkoon ja kuumenna.
Liharuoka

Lataa PDF
Share Share Share

Fibudo - tehokkuutta päivään!
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Verkkosivujen osaaja! Worspress sivustot edullisesti!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät